Taikuri Ben Elf



Ravintola-
taikuuden SM-kilpailut
7.11.2019
Osallistuin lokakuussa 2019 olleisiin ravintolataikuuden suomenmestaruuskilpailuihin.
Voitin kissankultaa, eli 17 tasokkaasta osallistujasta sijoituin neljänneksi.
Ravintolataikuuden SM-kilpailuihin voivat osallistua kaikki suomalaiset taikurit, ja erikoisen säännön vuoksi myös ruotsalaiset.

Suomalaisista taikureista sijoituin kolmanneksi.


Tunnelmia ravintolataikuuskilpailuista



Olin päättänyt osallistumisestani jo hyvissä ajoin.
Sopivina hetkinä luonnostelin, millaisella taikuriohjelmalla hämmästyttäisin katsojia.
Muiden taikurikiireideni vuoksi kilpailuihin valmistautumiseen jäi lopulta vain juhlavat kaksi päivää aikaa. Tästä syystä päätin esiintyä minulle jo tutulla taikamateriaalilla, jota esitän muun muassa yritysjuhlissa.
Ammatillisesta näkökulmasta niin sanotulla “keikkamateriaalilla” sijoittuminen kolmanneksi suomalaiseksi tuntui hyvältä. Tällainen sääntöjen rajaama kilpailutilannehan mahdollistaisi esiintyjille kikkailumahdollisuuksia esimerkiksi taikatemppuvalintojen kanssa.

Ravintolataikuuskilpailuissa päivä etenee pääpiirteittäin niin, että aluksi ovat mystiset karsinnat. Kilpailevat taikurit esiintyvät vuorollaan suljetussa tilassa pienelle tuomaristolle, johon kuuluu kaksi taikurituomaria ja kaksi maallikkotuomaria.

Karsinnoista viisi eniten pisteitä saanutta taikuria etenee kutkuttavaan finaalivaiheeseen.

Finaalissa, eli yleisölle avoimessa osassa tapahtumaa, on viisi kilpailupöytää.
Kussakin pöydässä on oma tuomaristonsa, johon kuuluu yksi taikurituomari ja neljä maallikkotuomaria. Kilpailevat taikurit esiintyvät samanaikaisesti, mutta eri pöydille.
Aikaa on kuusi minuuttia. Yliajasta sakotetaan.
Kuuden minuutin jälkeen taikurit siirtyvät esiintymään seuraavaan jännittävään pöytään. Välissä on lyhyt aika, jonka aikana taikuri ehtii tekemään salaiset valmistelunsa seuraavaa pöytää varten.
Tuomarit istuvat samoissa pöydissä koko taianomaisen finaalin ajan ja normaalit pääsylipun ostaneet katsojat seisovat kilpailupöytien ympärillä.

Jokainen tuomari merkkaa kustakin taikurista mieleisensä arvostelupisteet paperille. Kilpailun jälkeen pisteet lasketaan ja kilpailevien taikureiden sijoittumiset julkistetaan.

Tämä oli ensimmäinen ravintolataikuuskilpailuni kilpailijan näkökulmasta.
Aiempina vuosina olen ollut nauttivana katsojana ja joinakin vuosina taikurituomarinakin.
Kilpailut järjestettiin Helsingissä Käpylässä Ravintola Nyyrikissä.
Järjestäjänä oli suomen suurin taikuriyhdistys Suomen Taikurit Ry.

Ben Elf, taikuri

Hallitsen kehoasi!
26.6.2019
Ihminen on mielenkiintoinen psykofyysinen kokonaisuus. Se tarkoittaa sitä, että mieli vaikuttaa kehoon ja keho vaikuttaa mieleen.
Osa kehon ja mielen yhteyksistä on helposti havaittavissa, kuten esimerkiksi selkeän ajattelun ja syömisen välinen suhde.
Hyvä taikuri ja mentalisti saattaa hyödyntää niitä vaikeammin huomattavia yhteyksiä luodessaan lumoavia illuusioita mahdottomasta.

Saankin kehosi maagisesti tekemään vasten tahtoasi näitä huomaamattomampia psykofyysisiä ominaisuuksia hyödyntäen. Seuraa videolla antamiani ohjeita heti alusta asti niin hämmästyt ja saat vekkulista kokemuksesta kaiken irti.


Ojenna kätesi ja seuraa taikatemppua



Ben Elf, taikuri

Pieni jekkuniksi-
huijaus, vai jotain muuta?
17.6.2019
Sain kutsun osallistua Helsingin Sanomien Tee se näin -juttusarjaan. Tavallisuudesta poiketen jaoin lukijoille erään taikureiden salaisuuden.

Harkitsin hieman ennen kuin lupauduin mukaan. Juttusarja osoittautui asialliseksi, ja niinpä uskalsin kertoa kerrottavani Helsingin Sanomien lukijoille. Minulla oli pari viikkoa aikaa päättää lehdessä julkaistava taito. Sain vapaat kädet ideoimisessa. Päätin opettaa pelikortin tyhjästä taikomisen.

Temppu on teknisesti vaativa ja siinä tarvitaan hienomotoriikkaa. Liikesarja, joka tehdään onnistuneen tempun aikana, on varmasti sellainen, millaista 99,99 prosenttia maapallon asukkaista ei tule elämänsä aikana tekemään.
Temppu, tai oikeammin tekniikka, voisi olla vaativuudeltaan noin kolmen pallon jongleeraamisen luokkaa. Lukijan tulisi siis todella harjoitella, jotta voisi esittää efektin onnistuneesti.

Sen lisäksi, että jaoin lukijoille hieman tavallista harvinaisempaa, arvokkaampaa ja vaativampaa taikureiden tietoa, toivon myös tuoneeni hieman esille taikurintyön todellista vaativuutta.
Hyvän taikurin taikatemput ovat vaikeampia kuin pienet vitsikirjan takasivulta opittavat jekkuniksihuijaukset.

Kun sinulla on seuraavan kerran mahdollisuus mennä katsomaan hyvää pelikortteja tyhjästä taikovaa pelikorttimanipulaattoritaikuria, niin mene!
Opettamani tekniikka on vain kaunis alkusoitto kaikelle sille muunkinlaiselle tekniikalle, mitä näette hyvän pelikorttimanipulaattorin esityksessä.
Tai siis ette näe, koska hän tekee tekniikat niin hyvin, että se on näkymättömissä ja kauniin illuusion syntyminen on mahdollista.

Tässä linkki Helsingin Sanomien juttuun, jossa myös video:
www.hs.fi


Näin poimit pelikortteja tyhjästä.



Ben Elf, taikuri

Pysähtynyt aika ja silmänkääntö-
temppu
30.5.2019
Viisarikellon kanssa tapahtuu välillä illuusio, jossa näyttää siltä, että sekuntiviisari olisi taianomaisesti pysähtynyt. Heti kun sekuntiviisarin pysähtyneisyyden huomaa, sekuntiviisari alkaakin liikkua taas aivan normaalisti.

Pienellä kikalla ajan saa pysähtymään.




Saat itsellesi helppoa ohjelmaa, kun kokeilet tätä vekkulia aivojen temppua. Käytä taikavoimiasi ja ilmestytä itsellesi viisarikello, jossa on sekuntiviisari. Käännä katseesi pois kellosta pelkästään silmiä liikuttamalla. Pidä pää paikallaan. Käännä sitten katse takaisin kelloon, suoraan sekuntiviisariin. Muista pitää pää paikallaan. Tarkka ajoitus on tärkeä. Ajoita silmien liike samanaikaiseksi sekuntiviisarin kanssa. Kun sekuntiviisari loksahtaa uuden sekunnin kohdalle, tulisi silmiesi juuri sillä samalla maagisella hetkellä loksahtaa katsomaan sekuntiviisaria. Ajoituksen onnistuessa näyttää kuin sekuntiviisari olisi paikallaan yliluonnollisen kauan, mutta sitten se taas jatkaa matkaansa normaalisti. Pysähtyneen kellon illuusio onnistuu nopeasti, kun jaksaa joitain kertoja yrittää - ja ajoittaa oikein.

Illuusio syntyy siitä, että aivot dumppaavat roskiin käyttökelvottoman näködatan. Silmien liikkuessa aivoihin saapuu vain epäselvää kuvaa. Aivoihin saapuva kuva on jotakuinkin samanlaista kuin kuvaisit videota ja samaan aikaan heiluttelisit kameraa hullun lailla. Pelkkää suttua. Kun aivot heittävät tämän suttuisen kuvasarjan roskiin, filmistä puuttuu palanen. Silmien pysähtyessä katse kohdistuu ja kuva tarkentuu sekuntiviisarin kohdalle: filmi alkaa taas tallentua tietoisuuteen. Puuttuva roskiin heitetty filminpätkä korvataan uusimmalla selvällä havainnolla. Näin syntyy vääristynyt kokemus siitä kuin sekuntiviisari olisi ollut paikallaan tupla-ajan.

Samalla ilmiöllä saa aikaiseksi muutakin hauskaa ohjelmaa. Mene peilin eteen ja katso itseäsi vasempaan silmään. Käännä katse oikeaan silmään. Sitten taas vasempaan ja sitten taas oikeaan. Käännä katsetta koko ajan silmästä toiseen. Pidä pää taas paikallaan. Huomaatko? Et koskaan näe silmiesi liikkuvan!

Ben Elf, taikuri